Kauden 2022 Avajaiskisa pelattiin 14.5. pariscramblena

Pitkän talven ja hitaan kevään tulon vuoksi tämän kauden avajaisscramble avasi myös Tuusulan Golfklubin pelikauden 2022.

Viileän, mutta kauniin ilman vallitessa, nostettiin Suomen lippu salkoon uuden kauden 2022 kunniaksi. Lipunnoston ja kuohumaljojen jälkeen siirryttiin seuraamaan kapteenien Jukka Tuunasen ja Tuula Sutisen avauslyöntejä.

Kapteenit avasivat kauden 2022 avauslyöntien merkeissä.

Varsinainen kisaaminen aloitettiin yhteislähdöllä avauslyöntien jälkeen. Suurin osa pelistä sujui kuivassa, kauniissa kevätsäässä. Kolmen väylän ajan saimme kyllä tuta kevään oikullisuuden, lämpötila laski vähintään kymmenen astetta ja sadetta tuli vaakasuoraan. Kukaan ei tietenkään keskeyttänyt ja loppumatkasta aurinko paistoi ja lämpö palasi.

Erikoiskilpailuista pisimmän draivin löi Heikki Tynkkynen väylällä 15 ja lähimmäs lippua pääsi Minna Olasmaa.
Parhaan tuloksen pelasi pari Torvinen/Koskelainen. Heidän tuloksensa oli 66 eli -5. Toiseksi tulivat Teerikorpi/Olasmaa samalla tuloksella 66 eli -5. Kolmanneksi pelasi pari Björkman/Sutinen tuloksella 67 ja -4.
Kaikki parhaat saivat palkinnoksi kuohuvaa kevään kunniaksi.

Klubitoimikunta onnittelee voittajia ja kiittää kaikki osallistujia.

Kilpailun voittajat Torvinen/Koskelainen, tulos 66.

Klubitoimikunta