Uusi hallitus odottaa innolla tulevaa kautta | Tuusulan Golfklubi

Uusi hallitus odottaa innolla tulevaa kautta

Hallituksessa odotetaan uutta kautta erityisellä innolla. Hienosti muutosvaiheen johtanut Risto Wuorio kannusti allekirjoittaneen ottamaan puheenjohtajan paikan Tuusulan Golfklubin uuden aikakauden koittaessa. Uusina jäseninä hallitukseen liittyi Jaana Tommiska ja Sami Saario.

Tuusulan Golfklubin hallituksen puheenjohtaja Iiro Lamppu on omien sanojensa mukaan kasvanut Tuusulan golfkentällä ja edustanut seuraa menestyksekkäästi kilpaillessaan golfissa.

Hallitus kiittää Timo Mansnerusta TGK:n luotsaamisesta vuosituhanen vaihteesta 2020-luvulle. Haluan myös kiittää aktiivisesti muutostyöhön osallistuneita aiemman hallituksen jäseniä Marjatta Ojalaa ja Petri Teivoa.

Golfyhteisö voi hyvin, kun kenttä voi hyvin ja olemme nostaneet sen keskiöön uuden toimitusjohtajan Juha Ruposen ja uuden kenttämestarin Elmeri Malkin johdolla. Töitä riittää, mutta uskomme kaikki muutoksen tapahtuvan.

Golf on tietääkseni ainoa laji, jossa voin pelata isovanhempieni, vanhempieni ja poikieni kanssa kilpaillen. Olemme hallituksessa aloittaneet strategiatyön takaaksemme sukupolvien, ystävien ja uusien tuttavuuksien nautinnolliset kohtaamiset myös tulevina vuosikymmeninä Tuusulassa.

Lopuksi, haluan kiittää kaikkia osakaskyselyymme vastanneita. Vastaukset ovat arvokkaita uuden aikakauden alkaessa. Tulemme osallistamaan osakkaita entistä enemmän tulevina kausina ja pyrimme viestimään aktiivisesti myös hallituksen työstä.

Muutos kohti parempaa tapahtuu lopulta pienillä asioilla. Kentän huomioimisen lisäksi toivon, että Tuusulassa huomioitaisiin kanssapelaajat iloisin tervehdyksin ja autettaisiin toisia olemaan parempia.

Toivotan kaikille nautinnollista tulevaa kautta - toivottavasti siitä tulee positiivinen yllätys!


Iiro Lamppu

044 030 8833