Syystyöt viheriöiden osalta aloitetaan tiistaina 12.10. syväilmastuksella. | Tuusulan Golfklubi


Syystyöt viheriöiden osalta aloitetaan tiistaina 12.10. syväilmastuksella.

Syväilmastus tehdään pienellä piikillä, joten vaikutus pelattavuuteen on minimaalinen. Viheriöitä ei hiekoiteta toimenpiteen yhteydessä ja viheriöt jyrätään ilmastuksen jälkeen huolellisesti, jolloin pelattavuus pysyy hyvin samanlaisena kuin tähänkin asti.

Viheriöiden syväilmastuksen tarkoitus on purkaa kauden aikana syntynyttä pintamaan tiivistymistä, parantaa veden, ilman ja ravinteiden kulkua kasvualustassa sekä erityisesti parantaa juuriston hyvinvointia. Tämä toimenpide on erittäin olennainen talvehtimisen ja ensi kevään kannalta.

Viheriöitä ei todennäköisesti tulla holkittamaan tämän syksyn aikana, eli pelipinnat tulevat säilymään hyvässä kunnossa talven saapumiseen saakka.

Työ on melko hidasta ja arvioimme, että valmista tulee perjantaihin mennessä. Työn alla oleva viheriö pelataan talvilipulle työturvallisuuden ja työn etenemisen jouduttamisen vuoksi. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa häiriötä.