Timo Palmu ja Petri Teivo aluetourin finaaliin

Uudenmaan Aluetourin viimeinen kolmas osakilpailu pelattiin Tuusulan golfkentällä 3.8. Kilpailujoita oli ilahduttavan runsaasti 153, joista TGK:n pelaajia oli ennätysmäärä 17. Tuusulan pelaajat osasivat hyödyntää kotikenttäetua, menestystä oli kaikissa sarjoissa.

M70 sarjasta kolmoisvoitto Tuusulaan! Juhani Häkkinen (vas.) oli kolmas, Timo Palmu (kesk.) voittoon ja Lasse Korppi pelasi hienosti toiseksi.


Uusimaan Aluetourin viimeinen kolmas osakilpailu pelattiin puolipilvisessä säässä kaakkoistuulen (5 m/sek) viilentäessä ilmaa sopivasti (+ 22 astetta). Kilpailujoita oli ilahduttavan runsaasti 153, joista TGK:n pelaajia ennätysmäärä 17, kilpailussa nähtiin myös

M75 sarjassa Sakari Kaustinen sijoittui hienosti kolmanneksi nettotuloksella 68 pelattuaan punaisilta tiiltä 78 lyöntiä.

M70 sarjassa TGK:n pelaajat onnistuivat kolmoisvoitollaan ennen näkemättömän loistavasti. Timo Palmu voitti nettotuloksella 65 pelattuaan 83 lyöntiä sinisiltä tiiltä. Timo pääsee yhteispisteisten toisen sijan ansiosta Aluetourin Finaaliin 3.9. SHG:n Lakiston kentälle, jonne on kutsuttu kaikkiin seniorisarjoihin yhteensä 144 pelaajaa 7:ltä eri alueelta. Toiseksi sijoittui Lasse Korppi 67 lyönnillä pelattuaan 78 lyöntiä. Kolmas oli Juhani Häkkinen 68 lyönnillä pelattuaan 82 lyöntiä. Kuudes oli Raimo Koponen 71 lyönnillä ja kahdeksas Jorma Seppälä 72 lyönnillä jäätyään finaalipaikasta ainoastaan kolmen pisteen päähän.

M65 sarjassa Petri Teivo onnistui jälleen loistavasti sijoituttuaan toiseksi nettotuloksella 69 lyöntiä pelattuaan 83 lyöntiä keltaisilta tiiltä. Petri oli aivan ylivoimainen yhteispisteissä, kun hän oli Eke Golfissa 3. ja Nurmijärvi Golfissa 2.

Jarmo Kuru sijoittui 73 lyönnillä seitsemänneksi. Onnittelut Jarmolle, joka onnistui HIO:n tekemisessä väylällä 15 ja samalla ensimmäisen kerran Aluetourin historiassa.

M50 sarjassa Jari Piiparinen sijoittui hienosti neljänneksi nettotuloksella 71 pelattuaan 77 lyöntiä. Timo Nurmiainen oli kuudes 73 lyönnillä pelattuaan 82 lyöntiä.

N60 sarjassa Sirkka Hyytiäinen sijoittui hienosti viidenneksi nettotuloksella 75 lyöntiä pelattuaan 92 lyöntiä.

N50 sarjassa Jaana Björkman sijoittui kuudenneksi 75 lyönnillä.

Suuret kiitokset kaikille TGK:n pelaajille runsaasta osanotosta ja kaikille toimitsijoille tärkeästä avusta päivän mittaan sekä Klubiravintola M Parille herkullisesta lounaasta!


Senioritoimikunnan puheenjohtaja
Jorma Seppälä